Mielipidekirjoitus Kalevassa 3.3.2016
Maanantain (29.2.2016) Kalevassa toimittaja Kari Sankala arvostelee Oulun kaavoituspolitiikkaan suunniteltuja linjauksia. Sankalan kirjoituksen otsikko on hyvä. Valtuustoryhmien kesken valmistelemamme sopimuksen ja sen sisällön mittasuhteet on hyvä laittaa kohdalleen? Vasemmisto ja vihreäthän sitä on tietoisesti tulkinnut väärin ja valitettavasti nyt myös media harhautui mukaan.
Valmistellussa sopimuspaperissa nimenomaan korostetaan Oulun hyvää ja onnistunutta maankäyttö- ja kaavoituspolitiikkaa sekä alueellisesta että valtakunnallisesta näkökulmasta katsottuna. Siksi suuriin linjoihin emme halua puuttua. Vain täydentämisrakentamista ja alueiden hallittua kasvua korostetaan aiempaa enemmän. Sinänsä mielenkiintoista, että vihreät pelkäävät sopimuksen vaikeuttavan täydennysrakentamista, vaikka sopimuksessa nimenomaan yksi keskeisistä asioista on painopisteen siirtäminen täydennysrakentamiseen.
Valtuustoryhmien sopimissa linjauksissa on viisi kohtaa, jotka keskittyvät asemakaavoitukseen ja siinä täydentämisrakentamiseen, alueiden monipuolisuuteen sekä hallittuun kasvuun. Juuri tässä markkinatilanteessa emme myöskään halua tehdä asemakaavatonttien pakkolunastuksia, kun asuntomarkkinat sakkaavat eikä kaupunkikaan saa tonttejaan myytyä. Vain viimeisessä kohdassa käsitellään hajarakentamista. Siinä on kaksi isoa asiaa. Toinen liittyy olemassa olevien kyläalueiden täydentämisrakentamiseen ja toinen siihen liittyvään kantatilatarkasteluun. Voimakkaasti kasvaneella kaupunkiseudulla kymmenien vuosien taakse ulottuva kantatilatarkastelu todellisuudessa vääristää kaupunkilaisten ja maanomistajien tasapuolisen kohtelun. Jatkossa haluamme, että sen sijasta rakentamista kyläkeskuksiin ohjaa ennenkaikkea rakennettavuus sekä järkevä ja kustannustehokas täydennysrakentaminen.
Sankala ja myös monet päättäjät ovat olleet huolissaan suuresta suunnittelutarveratkaisujen määrästä. Nyt suunniteltujen linjausten pohjalta me voimme nimenomaan uudistaa myös kylien osayleiskaavoitusta siten, että vältämme raskaita suunnittelutarveprosesseja ja kyläkeskusten rakentaminen sekä kohtuullinen kasvu voi tapahtua suunnitellusti ajantasaisen kaavoituksen pohjalta.
Lopuksi totean, että omaan arvomaailmaani kuuluvat mm. ihmisten vapaus ja vastuu sekä mahdollisuuksien tasa-arvo, ei tasapäistäminen ja yliholhoaminen. Tältä pohjalta valmisteltu sopimus näyttää hyvältä, etenkin kun luetaan sitä kokonaisuutena eikä poimita rivien välistä jotain sellaista, mitä siellä ei ole.
Pekka Simonen, kok
valtuustoryhmän vpj
Oulu