Kategoriat
Ajankohtaista

Muutosesitys talousarvioon 2020

puheenvuoro valtuuston talousarviokokouksessa 2.12.2019

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut kuulijat!

Kaupungin talousarvio on valtava kokonaisuus, mutta puutun tällä kertaa vain yhteen asiaan;

Meillä on joka työpäivä keskimäärin 550-600 Oulun kaupungin työntekijää sairausomalla! Tämä on sekä asianomaisten ihmisten että työyhteisön kannalta täysin kestämätöntä. En myöskään kadehdi lähiesimiehiä, jotka päivittäin taistelevat puuttuvien resurssien ja sijaisten saatavuuden kanssa.

Kaupungin talouden kannalta kyseessä on noin 30 miljoonan euron paukku suoraan kankkulan kaivoon. Lisäksi tulee toki välillisiä kustannuksia miljoonakaupalla.

Asiaa ei voi kuitata sillä, että vain pieni osa sairaslomista on suoraan työstä johtuvia. Kaupungin täytyy panostaa kaikin keinoin siihen, että sairauspoissaolojen määrää saadaan hillittyä ja myös osatyökykyisille työntekijlle löydetään sopivaa työtä.

Arvoisa puheenjohtaja,

Talousarvioesityksen sivun 36 lopussa on seuraava virke: ”Henkilöstön sairauspoissaolot ovat lisääntyneet merkittävästi vuosina 2018 ja 2019. Myös tästä on seurannut kasvua henkilöstökustannuksiin toisaalta poissaolon palkkakustannuksina ja sijaiskustannuksina.”

Esitän, että tämän tekstin jälkeen lisätään seuraava virke:
”Sairauspoissaolojen hillitsemiseksi laaditaan kevään 2020 aikana henkilöstön työkyvyn ja terveyden edistämisen suunnitelma.”

Kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *