Kategoriat
Ajankohtaista

Kehuja…

Vaalien alla pitäisi osata kehua itseään niin, että äänestäjät vakuuttuvat siitä, että olen heille juuri sopiva valinta edustamaan heitä kunnallisessa päätöksenteossa. Olen toki itse vakuuttunut, että minun kokemukseni, näkemykseni ja tapani toimia antavat erinomaiset lähtökohdat vastuulliseen ja tehokkaaseen yhteisten asioiden hoitamiseen.

Koen kuitenkin jollakin tavalla vastemielisenä julkisen itsekehun, joten pyysin muutamaa yhteistyökumppaniani kommentoimaan toimintaani politiikassa. Puhukoot ne puolestani:

”Olen tuntenut Pekan pitkään. Pekka perehtyy asioihin ja vie niitä
päättäväisesti eteenpäin. Pekalla on sydän paikallaan”

Pirjo Sirviö, SDP
Oulun hyvinvointilautakunnan

puheenjohtaja

”Pekka on rakentava ja sovitteleva.
Tietoa ja kuuntelutaitoa löytyy – tarpeen tullen myös tiukkuutta.”

Teija Ruokamo
kaupunginvaltuutettu
hyvinvointilautakunnan jäse
n

”Pekka on yhteistyökykyinen, aktiivinen ja energinen.
Hän on taitava sekä sitoutunut toimimaan ryhmässä
ja hän perustelee hyvin mielipiteensä.”

Kai Pajala, Keskusta
PPSHP:n hallituksen puheenjohtaja


”Pekka on todella ahkera ja asioihin hyvin paneutuva joukkuepelaaja,
joka tekee töitä aina yhteinen etu mielessä. Pekka on kaveri,
jolle voi luottaa myös haasteellisemmat hommat.”

Tomi Kaismo
Pohjois-Pohjanmaan Kokoomuksen puheenjohtaja
kaupunginvaltuutettu


”Pekka on ahkera ja aikaansaava. Hänellä on arvot kohdallaan.”
Heikki Autto
Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtaja
kansanedustaja


”Pekalla on insinöörijärkeä ja sotesydäntä.
Sille yhdistelmälle on käyttöä jatkossakin Oulun valtuustossa.”

Mari-Leena Talvitie
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
valtuustoehdokas