Kategoriat
Ajankohtaista

Vuoden viimeinen vuodatus

kolumni Rantapohjassa 22.12.2015

Kohta saamme unohtaa hetkeksi poliittiset murheet ja rauhoittua joulun viettoon, mutta laitanpa vielä vuoden viimeisen vuodatukseni.

Kaupunkimme on it-alan murroksen ja harvinaisen vaikean taantuman johdosta rämpinyt jo useiden vuosien ajan todella vaikeassa talousahdigossa. Hyvää työtä on toki tehty erityisesti hyvinvointipuolella, mutta suurimmat ponnistukset ovat vielä edessä. Tällä menotasolla kaupunkimme velkaantuu järjetöntä vauhtia ja veroprosenttimme pitäisi olla jo lähes 25% eikä nykyinen 20%!

Valitettavasti tässä tilanteessa poliittisten ryhmiemme yhteistyö ei näytä kykenevän kaupunkimme arvojen mukaisesti vastuulliseen, rohkeaan ja reiluun päätöksentekoon. Valtuustokauden alussa yhdessä hyväksytty valtuustosopimus ja sen taloudelliset tavoitteet näyttävät unohtuneen täysin. Myös tulevan vuoden talousarvio jää kauas sovituista tavoitteista. Ja mikä huolestuttavinta, jo nyt osa poliittisista ryhmistä on irtaantumassa talousarvion velvoitteista.

Esimerkiksi hyvinvointilautakunnan talousarvio näyttäisi tämän hetken tiedoilla ylittyvän jopa 15M€! Silti vasemmistoryhmät lähtivät tekemään valtakunnanpolitiikkaa eivätkä aio hyväksyä valtioneuvoston asettamia valtakunnallisia asiakasmaksujen korotuksia. Valitettavasti myös usealle yksittäiselle päättäjälle poliittiset irtopisteet houkuttavat enemmän kuin vastuullinen asioidenhoito. Niinpä maksujen korotusten toteutuminen näyttää epävarmalta. Näillä korotuksilla talouden vajetta saataisiin kurottua nettona noin 3,3M€.

Korotukset ovat toki päättäjänkin näkökulmasta ikäviä, mutta onko oikeasti tavalliselle oululaiselle vajaan vitosen terveyskeskusmaksun korotus kohtuuton? Sitä maksetaan enintään kolmelta käyntikerralta ja normaali sairaanhoitajan akuuttivastaanotto on oululaisille täysin ilmainen, toisin kuin muissa kaupungeissa. Lisäksi asiakasmaksuissa on edelleen maksukatto ja heikoimmassa asemassa olevilta maksuja ei peritä lainkaan.

Olemme uudistaneet ja meidän on edelleen uudistettava sekä järkeistettävä kaupungin toimintoja kaikkialla. Uskallan kuitenkin väittää, että muutokset voidaan tehdä niin, ettei kaupunkilaisten palvelut kärsi kohtuuttomasti. Edelleenkin kaikki oululaiset pääsevät hoitajalle ja lääkärille, hoitoa ja tukea tarvitsevat lapset pääsevät hoitoon sekä koululaiset kouluun eikä myöskään ikäihmisiä jätetä heitteille. Jos emme onnistu rakenteiden ja toimintatapojen uudistamisessa, ahdinkomme jatkuu ja kaupunki näivettyy sekä lapsillemme meillä on tarjolla vain miljardivelat. Emmehän halua sitä?

Arvoisa lukija, valtuustokollegani sanoin; ryhtykäämme nyt valittamisen sijaan välittämään toisistamme ja kohtuudella myös itsestämme! Toivotan sinulle rauhaisaa joulua ja menestystä tulevalle vuodelle!

Pekka Simonen

Kaupunginvaltuutettu, kok Kokoomuksen valtuustoryhmän vpj

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *