Kategoriat
Ajankohtaista

Mielenterveyspalvelut on saatava kuntoon

Sote Sanomat 29.12.2021

Yli puolet meistä kokee jossakin elämänsä vaiheessa mielenterveyden häiriön, mutta vain puolet mielenterveyden häiriötä sairastavista saa tarvitsemaansa hoitoa. Lokakuussa 2019 jätettiin eduskuntaan kansalaisaloite terapiatakuusta. Käytännössä kaikki poliittiset ryhmät ovat kilvan kehuneet sitä, mutta jostain syystä sen toimeenpano ei näytä etenevän valtakunnan tasolla. 

Mielenterveyden ongelmat eivät kuitenkaan odota. Tilanne on sekä inhimillisesti että talouden näkökulmasta kestämätön. Apua tarvitsevien on saatava asianmukainen apu silloin, kun on tarve. Panostaminen perusterveydenhuollon mielenterveyspalveluihin niin, että terapiatakuun tavoitteet toteutuvat, vaatii totuttujen toimintatapojen muuttamista ja myös taloudellisia lisäpanostuksia, mutta sen kokonaisvaikutus pidemmällä aikavälillä on selkeästi positiivinen. Valtion talouden tarkastusviraston arvion mukaan jo yksi syrjäytyvä nuori maksaa yhteiskunnallemme noin 1,2 miljoonaa euroa eikä inhimillisiä vaikutuksia voida mitata rahassa. 

Kesäkuussa 2021 Pekka Simonen kirjoitti asiasta valtuustoaloitteen. Aloitteeseen yhtyivät yhtä valtuutettua lukuun ottamatta kaikki Oulun valtuustoryhmät.  

Aloitteessa esitettiin seuraavaa: ”Oulussa panostetaan terapiatakuu-kansalaisaloitteen mukaisesti perusterveydenhuollon mielenterveyspalveluihin niin, että terveydenhuollon ammattihenkilö tekee hoidon tarpeen arvioinnin viimeistään kolmantena arkipäivänä siitä, kun potilas ottaa yhteyden hyvinvointipalveluihin, ellei arviota voida tehdä heti ensimmäisen yhteydenoton aikana. Perusterveydenhuollossa toteutettava mielenterveyden häiriön tarpeelliseksi todettu psykoterapia tai muu psykososiaalinen hoito järjestetään neljän viikon sisällä siitä, kun hoidon tarve on arvioitu, elleivät lääketieteelliset, hoidolliset tai muut vastaavat seikat muuta edellytä. Mikäli takuun mukaiset tavoitteet eivät muuten toteudu, asiakkaalle on annettava palveluseteli asianmukaisen terapian tai hoidon toteuttamiseksi. Palvelusetelin käytössä on varmistettava riittävä palvelunohjaus asiakkaalle.”

Kaupungin hyvinvointilautakunta käsitteli aloitetta syyskuussa. Viranhaltijoiden valmistelemasta vastauksesta käy ilmi, että Oulussa on menossa monia merkittäviä toimenpiteitä mielenterveyspalveluiden saatavuuden ja vaikuttavuuden parantamiseksi. Jonot hoitoihin ovat kuitenkin tällä hetkellä useita kuukausia.

Lautakunnan jäsen Pekka Simosen esityksestä lautakunta päätti valmistellun vastauksen lisäksi, että kaupungin hyvinvointipalvelujen sisäiseksi tavoitteeksi asetetaan aloitteen mukaisten määräaikojen toteutuminen. Lisäksi Simonen esitti, että mielenterveyspalveluissa otettaisiin käyttöön palveluseteli. 

– On todella tärkeää, että jokainen terapiaa tarvitseva saisi palvelunsa mahdollisimman joustavasti ja voisi valita itselleen parhaiten sopivan terapeutin, toteaa Simonen. Tälle esitykselle ei kuitenkaan löytynyt vielä riittävästi kannatusta lautakunnassa.

Nyt onkin todella tärkeää huolehtia, että nämä aloitteen mukaiset tavoitteet ja toimenpiteet, mukaan lukien palveluseteli,  saadaan sisällytettyä tulevan Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen valmisteluun.

Kategoriat
Ajankohtaista

Aloite mielenterveyspalvelujen parantamisesta

Tein valtuustokauden viimeiseen valtuuston kokoukseen valtuustoaloitteen mielenterveyspalveluiden vahvistamisesta ja saatavuuden parantamisesta perusterveydenhuollossa. Sain aloitteeni allekirjoittajiksi Kokoomuksen valtuustoryhmän ja lähes kaikki muut valtuustoryhmät. Tässä tiedotetta asiasta.

Oulun Kokoomus jättää valtuustoaloitteen terapiatakuun toteuttamisesta Oulussa

Oulun Kokoomuksen valtuustoryhmä jätti valtuustoaloitteen mielenterveyspalveluiden vahvistamisesta ja saatavuuden parantamisesta perusterveydenhuollossa. Kokoomus on kutsunut aloitteen allekirjoittajiksi myös muut valtuustoryhmät. Aloitteen ensimmäisenä allekirjoittajana toimii hyvinvointilautakunnan varapuheenjohtaja Pekka Simonen (kok).

Aloitteen tekijä ja ensimmäinen allekirjoittaja on hyvinvointilautakunnan varapuheenjohtaja Pekka Simonen (kok). ”Käytännössä kaikki puolueet ovat kilvan kehuneet eduskuntaan jätettyä kansalaisaloitetta terapiatakuusta. Siitä huolimatta Sanna Marinin (sd.) johtama maan hallitus ei ole suostunut asiaa valtakunnallisesti edistämään. Mielenterveyden ongelmat eivät odota. Tilanne on sekä inhimillisesti että talouden näkökulmasta kestämätön. Apua tarvitsevien on saatava asianmukainen apu silloin, kun on tarve”, Simonen sanoo.

Terapiatakuun tavoitteiden toteuttaminen vaatii taloudellisia lisäpanostuksia, mutta taloudellinen kokonaisvaikutus pidemmällä aikavälillä on aloitteen mukaan positiivinen. Valtiotalouden tarkastusviraston arvion mukaan jo yksi syrjäytyvä nuori maksaa yhteiskunnalle noin 1,2 miljoonaa euroa. Aloitteen mukaan mielenterveyspalveluiden kehittämisen inhimillisiä vaikutuksia ei voi mitata rahassa.

”Suuri osa suomalaisista kokee jossain vaiheessa elämäänsä mielenterveyden häiriön, mutta vain noin puolet saa tarvitsemansa avun. Ongelmien pitkittyessä myös kustannukset kasvavat. Riittävä perustason resurssointi ja nopea reagointi palvelutarpeisiin hillitsee huomattavasti erikoistason kustannuksia”, Simonen avaa.

Valtuustoaloitteessa esitetään, että jatkossa Oulussa

1) terveydenhuollon ammattihenkilö tekee hoidon tarpeen arvioinnin viimeistään kolmantena arkipäivänä siitä, kun potilas ottaa yhteyden hyvinvointipalveluihin, ellei arviota voida tehdä heti ensimmäisen yhteydenoton aikana.

2) perusterveydenhuollossa toteutettava mielenterveyden häiriön tarpeelliseksi todettu psykoterapia tai muu psykososiaalinen hoito järjestetään neljän viikon sisällä siitä, kun hoidon tarve on arvioitu, elleivät lääketieteelliset, hoidolliset tai muut vastaavat seikat muuta edellytä.

3) asiakkaalle on annettava palveluseteli asianmukaisen terapian tai hoidon toteuttamiseksi, mikäli terapiatakuun mukaiset tavoitteet eivät muuten toteudu. Palvelusetelin käytössä on varmistettava riittävä palvelunohjaus asiakkaalle.

Lisätiedot: Pekka Simonen, puh. 040-519 6071