Kategoriat
Ajankohtaista

Demareilla käsitteet sekaisin varhaiskasvatusasiassa

Forum24 13.9.2016

Forum24:ssä 7.9.2016 SDP:n Pirjo Sirviö ja Tuija Pohjola hyökkäsivät Kokoomuksen kimppuun syyttämällä valtuustoryhmämme toimivan vastoin Kokoomusnaisten puheenjohtaja Pia-Riitta Korvenheimon esittämiä näkemyksiä varhaiskasvatusasiassa. Ilmeisen tietoisesti kirjoituksessa kuitenkin

sotketaan käsitteitä oudolla tavalla.

Kokoomus on puoluekokouksessaankin linjannut, että tulevaisuuden tavoitteena tulisi olla maksuton varhaiskasvatus. Päivähoitomaksujen alentaminen ja pidemmällä aikavälillä niiden poistaminen on järkevää perheiden, elinkeinoelämän ja koko yhteiskunnan näkökulmasta. Se poistaa tuloloukkuja ja kannustaa työntekoon sekä mahdollistaa laadukkaan varhaiskasvatuksen entistä useammalle lapselle. Se on myös fiksua tasa-arvon edistämistä niin, että valinnanvapaus kuitenkin säilyy perheillä.

Päivähoitomaksujen alentaminen ja poistaminen vaativat kuitenkin valtakunnan tason päätökset ja niiden suorat taloudelliset vaikutukset tulee huomioida valtion ja kuntien välisessä rahoituksessa. Oulun kaupunki ei voi tässä kaupunkitalouden syöksykierteessä lähteä poistamaan maksuja yksin. Siksi kaupunkimme taloudesta vastuuta kantavina emme olisi tässä vaiheessa olleet valmiita avoimen varhaiskasvatuksen täyteen maksuttomuuteen.

Subjektiivinen päivähoito-oikeus ei liity millään tavalla päivähoitomaksuihin. Kyse on siitä, että onko sellaisella lapsella automaattisesti oikeus kunnalliseen päivähoitoon, jonka molemmat vanhemmat ovat pysyvästi kotona ja pystyvät huolehtimaan lapsensa asianmukaisesta kasvatuksesta. Vaikka Oulussa ei ole enää subjektiivista päivähoito-oikeutta, jokainen lapsi, joka oikeasti tarvitsee varhaiskasvatusta ja päivähoitoa, saa sitä kaupunkimme järjestämänä.
Pekka Simonen, Kokoomus
valtuustoryhmän vpj

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.